Eilen sitten kävin spinningissä ja polkemassa kuntopyörää. Jalat oli todella voimattomat. Ei ilmeisesti olleet palautuneet vuorokaudessa hieronnasta. Spinningin jälkeen rullailin jalkoja pilatesrullalla ja venyttelin lopuksi takareidet ja pakarat. Ei sattunut rullailu läheskään yhtä paljon reisien ulkosyrjien kalvojen kohdalla, kuin aikaisemmin. Sain Markulta ohjeen rullata ulkosyrjät alhaalta ylöspäin todella hitaasti, jotta se kalvo venyy. Lihas alkaa vasta huomattavasti ylempää. Takareidet ja etureidet voi kyllä huoletta rullata vauhdikkaammin. Parasta olisi kuulemma rullata lihaksia 5-10 minuuttia ja sen jälkeen staattisesti venytellä, jolloin se lihas ottaa sen venytyksen hyvin vastaan. Rullauksen vaikutus lihakseen on sama, mitä hieroja tekee aloittaessa hieromisen, kun se hieroo ensin kokonaisvaltaisesti isoin liikkein, ennen kuin alkaa menemään yksityikohtaisesti lihasta läpi.
Mä yritän nyt alkuinnostuksen saattelemana panostaa tuohon lihashuoltoon ja toivon, että ennen kuin innostus lopahtaa, venyttelystä ehtisi tulla rutiini.
Tämän aamun aamupalan kruunasi Ahon maustamaton jugurtti. Ihan älyttömän hyvää jugua ja homogenoimatonta. Suosittelen lämpimästi. Itsellä oli tuota maustamatonta, mutta olen joskus maistanut niitä maustettujakin, niin nam. Kyseessä on ihan pienen yrityksen tuote, mutta jälleenmyyjiä on aika paljon tai ainakin itse olen törmännyt useassa kaupassa kyseiseen jugurttiin. Yrittäjä mainostaa, että he tekevät hillot noihin jugurtteihin itse suomalaisista marjoista, ja kyllä ne aidolle maistuukin, ei ollenkaan esanssiselle sokerilitkulle.
Ahon jugua |
Sitten vauhdilla kotiin suihkuun ja syömään ja sitten lähdettiin katsomaan karvapalloa. Eli mä pääsin vihdoin ihastelemaan viikonloppuna kummitytön perheeseen kotiutunutta mittelspitzin pentua. <3
Voi että osaa olla suloinen tapaus! Yritin ottaa kaverista kuvaa, mutta ei siitä sähiäisestä saanut napattua kunnollista otosta, kun ei se ollut paikoillaan. :D
Koska nyt on virallisesti pikkujouluaika (ensimmäiset pikkujoulut jo vietettynä), niin vietiin tuliaisiksi tietenkin glögiä ja piparkakkuja. ;)
Tervetuloa joulu! |
Ilta vierähti niin mukavasti, ja nyt voikin sitten mennä nukkumaan ja valmistaumaan viikon viimeisiin työpäiviin.
Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti