Perjantaina töissä venähti vähän pitkäksi, mutta illalla käytiin elokuvissa katsomassa Vadelmavenepakolainen. Oli kyllä hyvä. :) Itse en ollut kauheasti ennalta tutustunut leffaan, joten menin takki auki -fiiliksellä ja yllätyin erittäin positiivisesti. Anttikin tykkäsi, mutta oli odottanut enemmän hauskoja kohtauksia. Elokuvan päähenkilöä esitti Jonas Karlsson, ja vetikin kyllä älyttömän hyvän roolin! Suosittelen kyllä katsomaan. :)
Ennen leffaa käytiin intialaisessa ravintolassa Nanda Devisssä syömässä vatsat täyteen. Jotenkin tuo mausteinen ruoka täyttää ihan erilailla, sillä jopa mun karkkipussi ei leffan aikana kauheasti tyhjentynyt.
Lauantaina oli rauhallinen aamu kotona, kauppareissu ja iltapäivällä Antti meni Teivoon raveihin. Mä suuntasin samalla kyydillä keskustaan ostoksille! :) Tosin en siellä puoltatoista tuntia pidempään viihtynyt, kun iski totaalinen uupumus, ja halusin vaan äkkiä tulla kotiin lepäileen. Ehdin silti käydä, sisutuskaupassa, Sokoksella, Espritillä ja Stockmannilla. Ja mitä tarttui mukaan? No Espritin loppuunmyyntialesta ihan vaan musta perustoppi ja Stockmannilta Gantin tyynynpäällinen makkariin, joka oli kantisalessa. Niin, ja Lexingtonin harmaa käsipyyhe. :) Sitä Gantin tyynynpäällistä meninkin katsomaan, sillä se piti nähdä livenä ja tehdä ostopäätös vasta sitten. Tämä siksi, että olen lopen kyllästynyt tähtikuosiin sisustuksessa. Sitä tursuilee kaikkialta ja jatkusvasti. Edelleen! Mutta koska meillä ei aikaisemmin tähtikuosia ole, tyynynpäällisen matsku kiehtoi (neulos) ja värikin miellytti silmään, niin kyllähän se piti kotiuttaa. :)
Vaikka kotiin päästyäni olin rikki-poikki-puhki, en malttanut silti lepäillä. Niinpä mä aloitin leipätehtailun. Tein saaristolaisleipää pitkästä aikaa, ja kun maltaiden makuun pääsin, niin lisäksi pyöräytin ison kasan mallassämpylöitä! Saaristolaisleipä olikin ihan huippuhyvää, kun sitä ei pitkään aikaan ollut syönyt. Siitä tulee aina sellainen ihana jouluinen fiilis... :) Ja kun Antti tuli kotiin ja huomasi leivät uunissa, meidän piti lähtee iltakävelylle lähi-Siwaan hakemaan kylmäsavulohta leivän päälle. :D Mähän en sitä voi syödä tällä hetkellä, mutta maistui se sellaisenaankin. :) Lauantailöylyt omassa saunassa, maha täynnä ja touhukas päivä. Lopputuloksena mä nukahdin sohvalle jo kympin aikaan.
Sunnuntaina olikin ihanan laiska aamu. Köllöttelyä sängyssä pitkään... Ihanaa vastapainoa arkiaamuille! Aamupalan jälkeen alettiin siivoamaan ennen kuin siirryimme ulkohommiin. Laitettiin piha talvikuntoon. Antti leikkasi nurmikon, heitettiin pihakukat bioon ja mä pesin ikkunat ulkoapäin. Myös terassi valmisteltiin talvikuntoon lasien pesulla, ja varastoon lähtivät sohvien pehmusteet ja tyynyt. Lyhdyt tuotiin varastosta ja kaupasta haettiin callunoita. Tervetuloa kirpsakat syysilmat ja vaikka kunnon pakkaset!
Kirpsakka syysilma oli kyllä tänään, kun pyöräilin kaupungilta kotiin. Onneksi oli pipo ja nahkahanskat! Näin kaveria töiden jälkeen kahvilassa. On kyllä mukava tapa aloittaa viikko. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti