Keskiviikko meni siivoillessa ja joogatessa. Mammajoogan pitäjä jää ensi viikon jälkeen äitiyslomalle, joten toivottelin hänelle lähtiessäni ihanaa loppuodotusta, sillä itse en ensi viikolla pääse tunnille. Odotan kyllä mielenkiinnolla, että minkälaisen tunnin uusi ohjaaja vetää!
Loppuviikko kului yhtä vaudikkaasti, mutta varsin mukavissa merkeissä. Torstaina käytiin 4D-ultrassa, jossa pikkuinen tutkittiin tarkasti ja me saatiin tarkka selostus tutkimuksen ohella. Jäi niin hyvä fiilis, kun vertaa meidän aikaisempaan kokemukseen kaupungin äitiysultrasta, jossa ultraajaksi valikoitui varsinainen yrmy. Nyt mä voin keskittyä nauttimaan loppuraskaudesta täysin siemauksin. :) Tuntuu silti hassulta, että mikäli kaikki menee hyvin, me nähdään pienokainen seuraavan kerran synnytyssalissa!
Perjantaina mulla oli töiden jälkeen kampaaja, josta lähdettiin ajelemaan suoraan maalle. Viikonloppuna nimittäin vietettiin venetsialaisia! Kokoonnuttiin eilen sukulaisten mökille jossa syötiin, juteltiin, naurettiin ja nautittiin pimenevästä syysillasta. Oli kyllä mukavaa! Pimeissä syysilloissa on se oma taikansa, kun saa vetää kaulukset pystyyn ja vaan olla. :)
Nyt mulla on aamiaisämpylätaikina nousemassa. Iltapäivällä käyn jumpalla ja vslmistelen alkavaa viikkoa.
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! Ladataan akkuja vielä tämä päivä, niin jaksetaan taas uusi työviikko. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti